lauantai 28. huhtikuuta 2012

Lyhyttä postausta pukkaa taas.

Gianasta kuvia taas.





Olin pitkään miettinyt, että oispa hienoa jos simit vois uida hevosten kanssa, ja päätin koittaa tätä hommaa moveobjectsilla. No, kyllähän se toimi, mutta jos hevonen lähtee kävelemään pois vedestä, se pomppaa veden päälle leijumaan, eli ideani toimii vain kuvien ottamiseen. Mutta kivoja kuvia tekniikallani saa.




Tämäkin postaus on lyhyt, en jaksanut muokata kuvia hirveästi. Jospa seuraava postaus olisi sitten oikeasti pidempikin.


sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

minipostaus

Tästäkin postauksesta tulee lyhyt :D

Renitan olinkin poistanut (tyhmä minä) ja pelasin sitten yhdellä toisella simillä, jonka oln joskus muinoin tehnyt. 


Tämä simi on nimeltään Giana.


Erittäin kauniit hiukset...



Aika kaunis koira.


Ihana ilme.


Kuten tämäkin.

Ja nyt muokkaamani kuvat loppuivat, yritän saada ensi postauksesta pidempää.

villihevoset


Uutta tekstiä pitkästä aikaa. Pahoittelen tätä pitkää postaustaukoa, johtuu omasta laiskuudestani. Ja tämäkin postaus on äärettömän lyhyt, sillä en jaksanut muokata kuvia, laiskuuden huipentuma.

Mutta tein uuden perheen (yllätys) ja tällä kertaa en noudattanut tavallista teen-yhden-simin-kaavaani, vaan tein ns. villihevoslauman, elikkä teen jonkin randomin simin, jolla on monta hevosta, ja muutan perheen johonkin taloon, sitten simi saa elää yksinään ja pelaan vain hevosilla, jotka seikkailevat naapurustossa villihevoslaumana. :D 


Varokaa dinosauruksia.



Tässä on kolme neljästä villihevosestani. 

Ja nimiä en tietenkään muista, pelasin näillä joku viikko sitten. :D


Tässä on koko lauma.


Ne mutantoituivat. Onko toi sana?


Pitihän sitten juomaankin pysähtyä.


Tykkään tästä kuvasta.



Vihii.

Ja edelleen pahoittelen tätä pitkää taukoa postausten välillä, yritä saada tämänpäiväisestä pelailusta kanssa kuvia.

Niin ja pelaamisesta vielä, ajattelin pelata Renitalla (ks. eka postaus), jos en ole poistanut sitä, en nyt tähän hätään muista onko mulla Renitaa vai ei. :D Mutta mutta jos se nyt yhä on olemassa, niin pelaan sillä ja yritän saada kuvia siitä vielä tänään.